Prevexin vuosi 2018 pähkinänkuoressa

Prevex Finland DCIM100MEDIADJI_0182.JPG

Vuosi 2018 tullaan muistamaan Prevexillä vuotena, jolloin luotiin perusta yrityksen tulevalle kasvulle. Olemme vahvistaneet rakenteitamme, käynnistäneet projekteja prosessiemme hienosäätämiseksi (etenkin automaation ja robotiikan osalta) ja Puolan tuotantoyksikön on saatu vakiinnutettua osaksi toimintaamme. Panostimme myös aiempaa enemmän myyntiin ja markkinointiin sekä teimme onnistuneita rekrytointeja, minkä ansiosta olemme nyt vahvempia ja valmiimpia saavuttamaan kunnianhimoisen tavoitteemme: 50 miljoonan euron myynti vuoteen 2022 mennessä.

Menneen vuoden huippuhetket

Kaksi konkreettisinta edistysaskelta Prevexin toiminnassa vuonna 2018 olivat uuden logistiikkakeskuksen perustaminen Puolaan ja sekä uuden innovatiivisen tuotteen, Smartlocin, lanseeraus. Lisäksi Prevexin omistukseen aiemman yritysoston kautta siirtynyt puolalaisyritys muutti nimensä Prevexiksi kesällä 2018.

Lue lisää Prevexin vuosikatsauksesta 2018 (englanniksi)

Lue KWH-konsernin vuosikatsaus 2018 kokonaisuudessaan (englanniksi)

Marko Nylund (Executive Vice President, Prevex Finland), Kjell Antus (Head of Division), Camilla Wikman (CMO, Prevex Group), Marcin Kowalski (CEO, Prevex Poland)
Mikael Lillvik (CEO, Prevex Group), Thomas Nyström (CFO, Prevex Group), Peter Engstrand (Sales Director, Nordic countries), Filip Jankowski (Sales Director, Continental Europe)