Marko Nylund Prevexin uudeksi toimitusjohtajaksi

VD-Marko Nylund-4-edited-2

Marko Nylund, 51, Pietarsaaresta on nimitetty Oy Prevex Ab:n toimitusjohtajaksi 8.7.2019 alkaen, sen jälkeen kun aiempi toimitusjohtaja Mikael Lillvik päätti jättää yhtiön. Nylund on syyskuusta 2018 lähtien toiminut Prevexin varatoimitusjohtajana vastuualueena tuotanto, logistiikka, tuotehallinta ja hankinta. Hänellä on laaja kokemus prosessityöskentelystä ja -kehittämisestä, erityisesti koskien resurssi- ja järjestelmähallintaa.

– On luonnollista, että Marko nyt ottaa hoitaakseen toimitusjohtajan tehtävän. Hän on oppinut tuntemaan yhtiötä vajaan vuoden aikana jonka aikana hän on aktiivisesti tehnyt työtä yrityksen rakenteiden ja prosessien kehittämisessä, sanoo Kjell Antus, Oy Prevex Ab:n hallituksen puheenjohtaja ja KWH:n konsernijohtaja.Prevexillä on viime vuosina ollut vahva kasvu ja tavoitteena on jatkaa kasvamista tavoitteena entistä vahvempi asema Euroopan vesilukko markkinoilla.

Nylundillä on laaja kokemus eri johtotehtävistä ja on mm aikaisemmin toiminut Pohjolan Voiman varatoimitusjohtajana ja Rettig Värmen toimitusjohtana.